• Nousussa olevat haut
  • Nousussa olevat haut
67 tuotetta

Nike Air Force 1 on yksi tuotemerkin ikonisimmista kenkämalleista. Malli pysyy suuren yleisön suosiossa vuodesta toiseen. Se lanseerattiin melkein 40 vuotta sitten, ja siitä on vuosien varrella kasvanut kaikkien aikojen eniten myyty urheilullinen kenkämalli maailmassa. Malli on säilyttänyt alkuperäisen ulkomuotonsa pientä hienosäätöä lukuun ottamatta. Kokovalkoinen, matalalla varrella varustettu versio nousi Air Force -perheen suurimmaksi hitiksi, ja sitä on vuosien varrella nähty osana niin katumuodin pioneerien kuin valtavirtaan itsensä lukevienkin vaatevarastoa. AF1 sai alkunsa vuonna 1982 Niken suunnittelija Bruce Kilgoren luomana. Se oli ensimmäinen malli, joka hyödynsi sittemmin huippusuosioon noussutta, ilmatyynyin varustettua Nike Air -pehmusteteknologiaa. Kengistä oli ensiksi saatavana vain pitkävartinen malli, josta tuli pian debyyttinsä jälkeen suosittu suurien NBA-tähtien keskuudessa. Vuotta myöhemmin seurannut matalavartinen versio teki mallista entistäkin suositumman. Vuonna 1984, kaksi vuotta mallin debyytistä, Nike halusi lopettaa sen valmistuksen. Saamme kuitenkin kiittää Baltimoren kaupunkia ja sen tosifaneja, joiden vuoksi mallin valmistusta jatkettiin myöhemmin suuren kysynnän vuoksi. 90-luvulla keskivälillä korkea- ja matalavartisen mallin rinnalle ilmestyi myös keskipitkällä varrella varustettu Air Force 1 Mid. Vuonna 2001 alun perin miehille suunnattua klassikkoa alettiin valmistaa myös naisten koossa. Valikoimastamme löydät klassikon erilaisissa versioissa sekä ainutlaatuisissa, vain JD:ltä saatavissa värisävyissä ja kuoseissa.

Nike Air Force 1 Low

Pian ilmestymisensä jälkeen vuonna -83 matalavartinen malli sai sneaker-kansan huomion. Mallin valmistus keskeytettiin seuraavana vuonna, mutta sitä alettiin valmistaa jälleen vuonna -86 suuren kysynnän vuoksi. Jotkut 90-luvun suurimmista rap-artisteista vannoivat mallin nimeen, ja sen suosio hip hop -yhteisön keskuudessa nousi pilviin.

Nike Air Force 1 Mid

Keskipitkän varren omaava malli esiteltiin vuonna 1994. Siinä on pitkävartisen version tapaan tarrakiinnityksellä varustettu remmi.

Nike Air Force 1 High

Ensimmäinen AF1-malli oli tarkoitettu alun perin koripallokengäksi. Se oli joustavampi kuin suurin osa muista koripallon pelaamisen tarkoitutetuista malleista, ja sen pyöreä pohja mahdollisti pelaajien liikkumisen sulavammin menettämättä tasapainoaan.

Lataa sovelluksemme

Shoppaile kellon ympäri JD Sports -sovelluksella. Vastaanotat eksklusiivisia tarjouksia & voit shoppailla, vaikka olet liikkeellä.

Lataa App Storesta Lataa Google Playstä

Uutiskirjeen tilaus

Loading
Toimitetaan
Me hyväksymme seuraavat maksutavat
PayPal-logo Apple Pay -logo Klarna-logo Entercash-logo
Vieraile yrityksemme sivulla   www.jdplc.com Copyright © 2024 JD Sports kaikki oikeudet pidätetään
Loading